Heikkilä kauan odotetusta kotikilpailustaan: ”Paras kisa mitä on tarjolla”
Mikko Heikkilä lähtee uransa viidenteen Secto Rally Finlandiin hakemaan onnistunutta suoritusta. Jyväskylän soratiet ovat nurmijärveläisen mieleen, ja Skoda-kuljettaja odottaakin reitille pääsyä kovatasoisessa WRC2-luokassa.
Secto Rally Finland käynnistyy tulevan viikon torstaina. Kotimaan autourheilun kuninkuustapahtumassa numerolla 27 starttaavat WRC2-luokassa kilpailevat Mikko Heikkilä ja kartanlukija Kristian Temonen. TGS Motorsportin Skodalla matkaan lähtevälle Heikkilälle tulevan viikonlopun kamppailu on kiistaton kauden kohokohta.
-Jyväskylä on paras kisa mitä on tarjolla, ja Keski-Suomen tiet ovat mieluisimpia teitä ajaa. Pätkät ovat vauhdikkaita ja haastavia, ja niiden varrella on aina paljon yleisöä sekä tuttuja katsomassa, mikä tekee kisasta myös erityisen hienon, Heikkilä kehuu.
Nelipäiväinen kilpailu alkaa Harjun yleisöerikoiskokeelta torstaina ja huipentuu sunnuntaina legendaariseen Ouninpohjan erikoiskokeeseen, joka ajetaan kahteen kertaan.
-Hauskaa vaihtelua tuo sunnuntai, ei ole hetkeen ollut tällaista luvassa. Ouninpohja on kuitenkin pitkä erikoiskoe, joten sunnuntaille jää vielä kilsoja ajettavaksi. Samalla se on varmasti yksi vaikeimmista erikoiskokeista rallissa. Se antaa mahdollisuuden tehdä eroa suuntaan tai toiseen, ja jos on vähääkään kisatilannetta päällä sunnuntaina niin saadaan laskea täysillä. Ei ole mikään helppo rykäisy, Heikkilä pohtii.
Pitkän hellejakson jälkeen sateet ovat saapumassa myös rallireitille kilpailun aikana. Sääolosuhteilla voi olla vaikutusta kilpailun kulkuun erityisesti viime vuoden kuurojen tapaan.
-Viime vuonna reitille osui rajuja sadekuuroja tehden olosuhteista pientä arpapeliä. Tasaisesti jos tulee vettä niin tie vain muuttuu vähän liukkaammaksi, mutta rajuissa kuuroissa näkyvyys muodostuu suurimmaksi ongelmaksi. Toivotaan, että kuurot kiertävät meidät tänä vuonna, Heikkilä päättää.
Secto Rally Finland ajetaan Jyväskylässä ja ympäryskunnissa 31.7.-3.8. Kilpailu sisältää 20 erikoiskoetta ja 307,22 erikoiskoekilometriä. Kilpailu näytetään suorana Rally.tv -palvelussa, MTV Max -suoratoistopalvelussa, sekä liveseurannasta vastaa Ylen Ralliradio.
Secto Rally Finlandin aikataulu
Torstai 31.7.2025
09.01 Shakedown – Ruuhimäki
19.05 EK 1 – Harju 1 (2,50 km)
Perjantai 1.8.2025
08.03 EK 2 – Laukaa 1 (17,96 km)
09.03 EK 3 – Saarikas 1 (15,80 km)
10.23 EK 4 – Myhinpää 1 (14,60 km)
11.51 EK 5 – Ruuhimäki 1 (7,76 km)
14.44 EK 6 – Laukaa 2 (17,96 km)
15.44 EK 7 – Saarikas 2 (15,80 km)
17.04 EK 8 – Myhinpää 2 (14,60 km)
18.35 EK 9 – Ruuhimäki 2 (7,76 km)
19.30 EK 10 – Harju 2 (2,50 km)
Lauantai 2.8.2025
08.01 EK 11 – Parkkola 1 (15,55 km)
09.42 EK 12 – Västilä 1 (18,94 km)
10.36 EK 13 – Päijälä 1 (20,19 km)
12.05 EK 14 – Leustu 1 (16,39 km)
15.01 EK 15 – Parkkola 2 (15,55 km)
16.42 EK 16 – Västilä 2 (18,94 km)
17.36 EK 17 – Päijälä 2 (20,19 km)
19.05 EK 18 – Leustu 2 (16,39 km)
Sunnuntai 3.8.2025
10.35 EK 19 – Ouninpohja 1 (23,98 km)
13.15 EK 20 – Ouninpohja 2 (23,98 km)
14.15 Palkintojenjako, Kakaristo
(Lihavoidut erikoiskokeet suorana myös MTV3/Sub -kanavilla)
Kuva: Honza Fronek